sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Vegaaninen kylmäsavulohi eli porkkala






  • 4 isoa porkkanaa
  • 1 kg karkeaa merisuolaa
  • 1 rk rypsiöljyä
  • 2 tl nestesavua
  • 1 tl omenaviinietikkaa

  1. Pese porkkanat, älä kuori.
  2. Peitä uunivuoan pohja suolalla.
  3. Laita porkkanat vuokaan ja peitä ne kokonaan suolalla.
  4. Kypsennä 175 asteessa 1,5 tuntia.
  5. Ota porkkanat uunista ja nosta ne ulos suolan sisältä jäähtymään.
  6. Kun porkkanat ovat jäähtyneet, kuori ne.
  7. Leikkaa porkkanat pitkiksi suikaleiksi terävällä veitsellä tai juustohöylällä.
  8. Yhdistä marinadin ainekset ja sekoita porkkanasuikaleisiin. Anna marinoitua jääkaapissa suljetussa astiassa 1–2 vuorokautta.
  9. Valmis!


     Nauti esimerkiksi saaristolaisleivän tai suolakeksien päällä.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Savutofutahna




  • 300 g tofua (voi olla myös maustettu tofu kuten kylmäsavu tai marinoitu)
  • 1 dl kaurakermaa
  • 1 tl nestesavua
  • 1 tl suolaa
  • pippuria myllystä (noin 7 kierrosta)
  • puolikas punasipuli
  • ruohosipulia
  • tilliä


  1. Sekoita kaikki ainekset keskenään paitsi sipuli, suohosipuli ja tilli. (Laita suolaa aluksi vain 0,5 tl, mikäli pidät vähäsuolaisemmasta.)
  2. Silppua sipulit ja tillit pieniksi kuutioiksi, ja sekoita ne lusikalla massan sekaan.
  3. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
  4. Valmis!

Tarjoile hapankorppujen, leivän, ruisnappien tai suolakeksien päällä. Hyvää caviartin kera!

Ohjeesta kiitos Piitulle!


torstai 22. joulukuuta 2016

Paprika-jalapenojuusto





  • 15 g agar-agaria hiutaleina
  • 3,5 dl vettä
  • 2,5 dl cashewpähkinöitä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 dl oluthiivahiutaleita
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 tl sipulijauhetta
  • 0,5 tl valkosipulijauhetta
  • 0,5 dl jalapenoja
  • 0,5 dl punaista paahdettua paprikaa
  • tuoreita yrttejä koristeluun

  1. Sekoita agar-agar veteen kattilassa ja kiehauta. Anna kehua 5 minuuttia jatkuvasti sekoittaen.
  2. Pane kaikki muut ainekset paitsi kiehuva seos, jalapenot ja paprikat tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi massaksi.
  3. Kaada joukkoon kuuma agar-agarvesi ja sekoita tasaiseksi.
  4. Pilko jalapenot ja paprika pieniksi kuutioiksi. Sekoita joukkoon niin, että palat jäävät juustoon.
  5. Päällystä sopivan kokoinen ja muotoinen astia tuorekelmulla ja kaada seos siihen.
  6. Anna kiinteytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
  7. Valmis!

Alkuperäinen resepti löytyy Steenin ja Newmanin Vegaanikeittiön käsikirjasta.


Reseptin juusto iso vaalea lohko oikealla.


Nopea valkosipuli-pähkinäjuusto





  • 2 dl cashewpähkinöitä
  • 6 rkl kasvikermaa
  • 4 rkl vettä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl ravinnehiivahiutaleita
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl valkosipulijauhetta


  1. Tehosekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Lisää nestettä ruokalusikallinen kerrallaan mikäli tuntuu, että tarvitsee. Huom. tarvitset tehokkaan tehosekoittimen, joka jauhaa pähkinät sileäksi massaksi.
  2. Päällystä sopivan kokoinen ja muotoinen astia tuorekelmulla ja kaada seos siihen.
  3. Anna kiinteytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
  4. Valmis!

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Tulinen paprikatuorejuusto






  • 2 dl cashewpähkinöitä
  • 50 g kookosrasvaa
  • 1,5 dl vettä
  • 0,5 dl ravinnehiivahiutaleita
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 1,5 tl paprikajauhetta
  • 0,5 tl chilijauhetta
  • 0,5 tl mustapippuria
  • 0,5 tl suolaa


  1. Liota cashewpähkinöitä 3 tuntia kylmässä vedessä.
  2. Sulata kookosrasva kastilassa. Kun rasva on sulanut, niin lisää joukkoon vesi. Lämmitä seos kattilassa.
  3. Poista cashewpähkinöistä vesi ja kaada ne tehosekoittimeen.
  4. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset paitsi suola, viimeisenä kuuma neste.
  5. Viimeiseksi mausta tasaiseksi massaksi jauhettu seos suolalla. Lisää muita mausteita tarpeen mukaan.
  6. Päällystä sopivan kokoinen ja muotoinen astia tuorekelmulla ja kaada seos siihen.
  7. Anna kiinteytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
  8. Koristele esimerkiksi paprikasilpulla ja oliiviviipaleilla. Nauti keksien kera. 
  9. Valmis!


Alkuperäinen ohje on muunneltu Vegaaniliiton jouluesitteestä löytyvästä Vegan Restoran V:n pähkinätuorejuustosta.

Tuorejuusto





  • 2 dl cashewpähkinöitä
  • 2 rkl vettä
  • 1 rkl kasvikermaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 2 tl ravinnehiivahiutaleita
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • suolaa

1. Liota cashewpähkinöitä 3 tuntia kylmässä vedessä.
2. Poista vesi ja sekoita joukkoon kaikki muut ainekset paitsi suola.
3. Tehosekoita tasaiseksi massaksi.
4. Mausta suolalla.
5. Päällystä sopivan kokoinen ja muotoinen astia tuorekelmulla ja kaada seos siihen.
6. Anna kiinteytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
7. Valmis!

Maustetuorejuusto

Voit tehdä maustettuja tuorejuustoja sekoittamalla massan joukkoon vaihtoehtoisesti esimerkiksi tuoreita yrttejä, paprikajauhetta, valkosipulimurskaa, chiliä, aurinkokuivattua tomaattia pieninä paloina, oliiveja, marinoituja vihanneksia kuutioituna jne. Voit myös laittaa kerroksen juuston väliin kerroksen lisukkeita.

Nauti suolakeksien kera!


Alkuperäinen ohje on muunneltu Chocochilin Tomaatti-basilika cashewtuorejuusto -reseptistä.


tiistai 20. joulukuuta 2016

Pasta carbonara


Neljälle henkilölle


Kastike

  • 1 iso sipuli
  • pari valkosipulinkynttä
  • 6 herkkusientä
  • 250g maustamatonta tofua (Alpro tai vastaava)
  • 1 dl kaurakermaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • pekonisuolaa
  • mustapippuria
  • basilikaa
  • 125 g vegepekonia (itse tehty tai kaupasta ostettu, esimerkiksi Vegetarian Butcherin pekonisuikaleet.)


    Lisäksi
    • 500 g spaghettia
    • parmesania (itse tehty tai kaupasta ostettu, esim. Violife)
    • capriksia (tai oliiveja)



    1. Paista pilkotut sipuli ja valkosipuli pannussa.
    2. Poista sipulit ja paista viipaloidut herkkusienet.
    3. Sekoita kastikkeen loput aineet (tofu, kerma, öljy ja mausteet) keskenään tehosekoittimella.
    4. Keitä pasta al denteksi pakkauksen ohjeiden mukaan.
    5. Paista vegepekoni.
    6. Sekoita tofuseos valmiin spaghetin sekaan.
    7. Lisää spaghetin ja kastikkeen sekaan lopuksi paistetut pekonit, herkkusienet ja sipulit.
    8. Viimeistele annos lautasella parmesanilla ja capriksilla.
    9. Valmis!

    Perinteisessä italialaisessa carbonarassa ei käytetä kermaa, siksi tässäkään ei ole kermakastiketta. Voit toki halutessasi tehdä kastikkeesta kermaisemman lisäämällä siihen purkin kasvikermaa.

     


    Riisisuklaa





    Noin 26 keskikokoista palloa

    • 150 g kookosrasvaa
    • 2,5 dl tomusokeria
    • 1,5 dl kaakaojauhetta
    • 3 tl vaniljasokeria
    • 8 dl riisimuroja



    1. Sulata kookosrasva kattilassa. Kun rasva on sulanut, niin ota kattila pois levyltä.
    2. Lisää rasvaan siivilöity kaakaojauhe, tomusokeri  ja vaniljasokeri. 
    3. Lisää riisimurot.
    4. Ota valmiista seoksesta kokkareita vadille tai makeisvuokiin.
    5. Laita kylmään kovettumaan.
    6. Valmis!

    torstai 12. helmikuuta 2015

    Avokadokeitto




    Pääruokana kahdelle, alkukeittona neljälle

    • 4 avokadoa
    • 4 dl kasvislientä
    • 1 dl kasvikermaa
    • 4 tl sitruunamehua
    • pippuria
    • suolaa

    1. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. (Lisää tarvittaessa vettä.)
    2. Valmis!


    Kuuman keiton saa sekoittamalla suoraan joukkoon kuuman kasvisliemen. Toinen vaihtoehto on lämmittää keitto valmistamisen jälkeen erikseen.

    Keittoon voi lisätä tulisuutta lisäämällä esimerkiksi sipulia, valkosipulia, inkivääriä jne.

    Kylmään versioon voi lisätä kurkkua ja jugurttia.


    sunnuntai 21. joulukuuta 2014

    Piparit


    Noin 50 kappaletta

    • 250 g margariinia
    • 4 dl sokeria
    • 2 dl siirappia
    • 2 dl vettä
    • 2 rkl kanelia
    • 1 rkl kaardemummaa
    • 1 rkl mausteneilikkaa
    • 1 rkl inkivääriä
    • 1/2 rkl pomeranssinkuorta
    • 1 rkl soodaa
    • 15 dl vehnäjauhoja
    • sokerikuorrutetta koristeluun

    1. Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja siirappi. Ota pois levyltä.
    2. Mittaa kulhoon margariini ja mausteet. Kaada joukkoon siirappiliemi ja sekoita. Anna jäähtyä.
    3. Sekoita sooda ja jauhot ja lisää se puuhaarukalla sekoittaen rasva-sokeriseokseen.
    4. Anna taikinan kohota vuorokauden jääkaapissa ennen leipomista.
    5. Tee taikinasta pipareita jauhoitetulla pöydällä. Mikäli taikina tarttuu pöytään, tee pipareita yksi kerrallaan.
    6. Paista uunissa 225 asteessa noin 4-6 minuuttia uunin tehosta riippuen.
    7. Voit koristella pipareita sokerikuorrutteella.